lauantai 8. syyskuuta 2012

Ruokaa, juhlimista, maisemia ja ystäviä

Mitä enemmän päiviä kuluu, sitä enemmän rakastan tätä kaupunkia! Olen viettänyt paljon aikaa keskustassa ja tutustunut ravintoloihin - ne ovat ihania. Enoteca & Bistro Corso -nimisessä ravintolassa rohkaistuin maistamaan ensimmäistä kertaa elämässäni beef carpacciota ja tartaria, joten paikallinen raaka liha on testattu ja se on taivaallista. Myös pääruoka (kanaa  ja parmesaanirisotottoa) oli loistava. Kuvia annoksista löytyy https://www.facebook.com/enotecacorso/photos siis olkaa hyvät ja kuolatkaa. 

Jo viime keväältä tuttu Trafik oli myös ihan mukava paikka, vaikkakin sen omistajat ovat vaihtuneet ja englanninkielistä menua ei ollut vielä - siellä otin varovaisesti kananfilettä, koska sen kuvauksen ainakin ymmärsin unkariksi. Samoin on tullut testattua hyvä pihviravintola ja pastapaikka. Jäätelökin on maistunut: kookos, sitruuna, lime ja straciatella. Cukrászdat eli kahvila-konditoriat ovat toistaiseksi jääneet väliin lähinnä siksi, että yleensä nautin jäätelöni tai jälkiruokani ravintolassa, mutta niidenkin herkkuihin tulee varmaan vielä tutustuttua. Mutta aion todella myös tästä hetkestä lähtien tehdä enemmän ruokaa itse täällä hostellilla, ensimmäisellä viikolla saa vähän hemmotella itseään ravintolaruoalla, vai mitä? Ja syynä on ollut sekin, että olen tutustunut kaupunkiin amerikkalaisen Nolanin ja kroatialaisen Anan kanssa, joten siinä kävellessä on aina iskenyt nälkä ja on ollut helpointa istua johonkin keskustan ravintolaan. Tässä on ystäväni Ana (häneltä on lupa kuvien laittamiseen):



Pieni suru on ollut puserossa siitä, että ihana turkkilainen kämppikseni muuttaa pois. Ei tosin siis kokonaan, eri huoneeseen vain. Tämä kerros, jossa me nyt ollaan asuttu, on ns. bilekerros eli porukka huutaa käytävässä kännissä vielä aamuviideltäkin. Itse olen saanut silti nukuttua yllättävän hyvin, en ole heräillyt juuri ollenkaan. Kämppistäni se kuitenkin häiritsee pahasti, joten hän siirtyy toiseen kerrokseen eri päähän taloa jonkun portugalilaisen kämppikseksi, ja minä jään yksin. Hän vie samalla mukanaan kaikki ruoanlaittovälineet, lautaset, lasit ja ruokailuvälineet, joten minun pitää käydä shoppailemassa omat. Olin juuri tottunut ajatukseen, että asun kämppiksen kanssa ja on aina joku jonka kanssa jutella, joten olen vähän pettynyt. Pitää vaan sitten entistä enemmän ryhtyä sosiaaliseksi menemällä toisten huoneisiin ja ulos yhdessä, etten jää itsekseni tänne omaan rauhaani.

Toissapäivänä torstaina täällä oli tervetuliaisbileet (Welcome party eli ns. Flag party), jossa jokaisen poskeen tai käteen maalattiin hänen oman maansa lippu. Siellä saatiin aluksi pieni esittely tulevan syksyn ohjelmasta, kuten viininmaistelusta, bileistä, maaesittelyistä, Pécsin karnevaaleista, retkestä Budapestiin jne. Kuulostaa siltä, ettei ainakaan tule tekemisen puute! Esittelyn jälkeen meille tarjottiin unkarilaista buffetruokaa, lähinnä erilaisia salaatteja, jotka olivat ihan syötäviä, mutta eivät erityisen herkullisia. Sitten olikin tanssimisen aika! Musiikki oli aivan loistavaa ja meininki katossa. Täydellä tanssilattialla oli katossa tuulettimet, jotka kääntyilivät ja puhalsivat ihanaa viileää ilmaa - aivan loistava idea, sillä jaksoi tanssia pidempään, kun välillä sai 'tuulenvireen' kasvoillensa. Jalkani olivat jo etukäteen kipeät kaikesta kaupungilla kävelystä ja torstaina todella tanssin ne muusiksi punaisissa korkokengissäni, mutta se oli sen arvoista. Omassa tanssiporukassani (joka kyllä tietysti vähän vaihteli) olivat edustettuna ainakin Turkki, Amerikka, Kroatia, Espanja, Viro ja Suomi ja tanssimme noin iltayhdeksästä keskiyöhön, minkä jälkeen taksi vei meidät takaisin asuntolalle. Siellä meitä odotti positiivinen yllätys: joku oli unohtanut käytävän pöydälle kirsikkapiirakan. Kyselimme ja joku kertoi, että he olivat syöneet sitä päivällä, mutta kukaan ei enää halunnut sitä. Kämppikseni varasti siitä huoneeseemme neljä palaa ;) Asuntola-asumisen hyviä puolia, nams ;)

Eilinen oli minulla löhöpäivä. Olin väsynyt juhlimisesta (vaikka en edes juonut paljon, ihan oikeasti!) ja kaikesta tästä sosiaalisuudesta ja lisäksi erittäin kipeät jalkani sanoivat, etteivät suostu kävelyttämään minua minnekään. Joten torkuin, luin kirjaa, söin kämppikseni tekemiä lämpimiä voileipiä ja istuin tietokoneella koko päivän. Illalla tuutorini Jättiläinen (se on hänen lempinimensä, "Giant", koska hän on kaksimetrinen) tilasi hostellille pizzaa ja söimme sitä hänen huoneessaan, joten minun ei tarvinnut kävellä juuri hissiä kauemmas. Jättiläisen huone on kuudennessa kerroksessa ja sieltä oli upea auringonlaskunäkymä:



Eikä näkymä oman huoneenikaan ikkunasta tänään aamupäivällä ole mikään huono. Taivas on aivan sininen ja pilvetön!


Ei muuta tällä kertaa. Kohtapuoliin varmaan kysäisen jaloiltani, joko käveltäisi kauppaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti