Minä lähden Unkariin. Minä lähden yksin! Minä muutan
paikkakunnalle nimeltä Pécs, josta kukaan ei ole koskaan kuullutkaan (kuten
olen parikymmentä kertaa sanonut: ”se on pari kolme tuntia Budapestista
etelään, yksi eteläisimmistä isoista kaupungeista Unkarissa”).
Olen jännittynyt ja innoissani – eniten pelkään
matkustamista paikan päälle, sillä siinä voi moni mennä vikaan. Lento voi
peruuntua, saatan eksyä
Budapestissa, en välttämättä löydä hotelliani, 30 kg matkatavaroiden
raahaaminen metrossa ei voi olla helppoa, voin myöhästyä junasta, en ehkä löydä
opiskelija-asuntolaa kun sitten lopulta pääsen Pécsiin. Jos selvitän tämän
kaiken ja onnistun lopulta pääsemään asunnolleni, on tietysti sitten vielä se
seikka, että minä todellakin otin kämpän opiskelija-asuntolan solusta. Kun tiedän millaisessa kunnossa unkarilaiset
rakennukset yleensä ovat ja minun vuokrani on 60 (!!!) euroa kuukaudessa, kämppä ei voi olla kovin laadukas. Todennäköisesti se
on todella ahdas, vetoisa ja remontin tarpeessa, mutta otan sen kokemuksena.
Lisäksi haluan ehdottomasti tutustua muihin ihmisiin ja se onnistuu
opiskelija-asuntolan solussa todennäköisesti paremmin kuin omassa yksiössä.
Jaan makuuhuoneen jonkun toisen opiskelijan kanssa, joten yhteen ihmiseen
todennäköisesti ainakin tutustun.
Pakkaaminen on tuskaa, inhoan sitä, enkä osaa päättää mitä
tarvitsen mukaan. Toisaalta en todellakaan halua raahata mukanani turhaa
tavaraa, toisaalta pelkään, että jos päätän jättää Suomeen opiskeluun liittyvät
kirjani, punaiset korkokenkäni tai valokuva-albumin tekotarvikkeeni, tulen sittenkin
tarvitsemaan juuri niitä.
Paperityöt ovat kunnossa. Olen vaihtanut rahaa forinteiksi.
Olen ostanut uuden sateenvarjon. Olen palauttanut kirjaston kirjat. Olen
pakannut – ainakin melkein – niin niin inhottavaa kuin se olikin. Olen tavannut
ja halannut lähimmät sukulaiset, perheenjäsenet ja ystävät ja saanut
kannustavia sanoja repun täyteen.
On aika lähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti