Matka Tokajiin

Huh, on kulunut pitkä aika kun viimeksi kerroin varsinaisia kuulumisiani - mitä täällä on oikein tapahtunut? Olen opiskellut, lukenut kirjoja, maistellut viinejä. Meillä on ollut hauskoja lautapeli- ja korttipeli-iltoja ystäväni Nolanin keskustakämpällä, sillä Nolan osti loistavan lautapelin Settlers of Catan. Vanhemmat kävi kylässä, mikä oli niin loistavaa, että ansaitsee oman blogimerkintänsä pian.

Yksi ehdoton kohokohta, joka on jäänyt tänne dokumentoimatta, oli viikonloppu 28.9.-1.10. jolloin olin Nolanin, Celian, Soyhanin ja Anan kanssa Budapestissa ja Tokajissa. Budapestissa oli ensin vähän jännittävää saapua hostellille, sillä sen ikkunassa oli valtava kyltti "Myytävänä!" - onneksi se oli sentään vielä toiminnassa. Perjantaina käytiin ihan hostellin vieressä olevassa House of Terror -museossa, joka oli aika vaikuttava ja ahdistava, käveltiin kaupungilla ja käytiin Budan linnassa. Näkymä mäen päältä oli upea, ravintolan kallista viiniä sen sijaan kuvailimme maultaan monimutkaiseksi ja vaikeaksi.



Minä ja Nolan syömässä jäätelöä Budapestissa. (Kuva: Celia Bradley)

Budapestissa illalla. (Kuva: Celia Bradley)

Lauantaiaamuna matka jatkui Tokajin viinialueelle, jossa majoituimme ihanaan kartanomaiseen taloon. Saimme sen omistajilta lainaksi neljän hengen polkuauton, jota piti tietysti kokeilla. Hauskaa oli, tosin kääntyminen oli hieman haastavaa. Nolan tutustui viinikellareihin sillä aikaa kun minä, Ana, Celia ja Soyhan tehtiin noin kolmen tunnin patikkaretki Tokajin viereiselle mäelle. Hiki, jano ja nälkä tuli, mutta maisemat olivat upeat. Illalla syötiin ravintolassa, itse herkuttelin pihvillä, ja sitten asettauduttiin meidän majoituskartanon kauniille parvekkeelle nautiskelemaan paikallisista viineistä yömyöhään. Royal Tokaj Áts Cuvée - olet vallannut sydämeni. Aamulla minä tarjouduin tekemään aamiaisen, joten kävelin itsekseni pariin kauppaan ja ostin leipää, hilloja, vettä, appelsiinimehua ja jääteetä, sekä hain grilliltä muovilusikoita ja -veitsiä hillon levittämiseen. Söimme kartanon pihalla ulkokatoksessa.

Minä, Soyhan, Ana ja Celia neljän hengen polkuautossa. (Kuva: Nolan)



Aamupala pihakatoksessa. (Kuva: Celia Bradley)

Sunnuntaina haluamamme juna oli täynnä, joten emme sitten päässeetkään takaisin Pécsiin sunnuntaina kuten alunperin oli tarkoitus. Juna-aikataulujen selvittely oli vähän haastavaa, sillä aseman työtekijä Tokajissa ei puhunut englantia. Yritimme päästä Pécsiin vielä hätäratkaisuna neljällä juna-vaihdolla, mutta junat olivat niin paljon myöhässä ettei sekään onnistunut. Käytimme junassa iPhone-sovellusta katsoaksemme missä olemme menossa, mutta sovellus luuli, että olemme menossa Budapestiin autolla, joten se kertoi meille koko ajan hädissään, että meidän on mentävä äkkiä pois junaradalta ja takaisin tielle ;) Jäimme Budapestiin vielä yhdeksi yöksi ja Soyhanin iPhonen ja netin ja hyvän tuurin ansiosta saimme majoitukseksi vielä ihanamman kämpän kuin ensimmäiseksi Budapest-yöksi. Suunnitelmien muutokset vähän stressasi, mutta loppujen lopuksi yksi extra-yö Budapestissa ei haitannut ollenkaan. Söimme iltapalaa, nukuimme pehmeissä sängyissä ja palasimme Pécsiin maanantaiaamuna junalla väsyneinä mutta onnellisina :)

Taideprojekti 3: Matchbox pinhole camera number 2

Vihdoinkin saatiin Soyhanin kanssa aikaiseksi tehdä uusi neulanreikäkamera ja otettiin filmillinen uusia kuvia! Oikeastaan tämä on jo kolmas kamera, jonka teimme. Kamera numero kaksi epäonnistui, sillä filmi jumittui ja repesi ennen kuin otimme yhtään kuvaa. Purimme sen kameran ja hyödynsimme sen osia tässä uudessa. Erilaista verrattuna ensimmäiseen kameraan on neulanreiän koko: se on nyt selvästi pienempi ja kuvat sen myötä tarkempia. Pohdimme onko reikä jopa liian pieni, sillä kuvista tuli nyt melko rajattuja, reunaa on paljon ja itse kuva on melko pieni. Uuden kameran myötä - ja myös ihan inhimillisten virheiden vuoksi kuvaustilanteessa - mokasimme tällä kertaa valoitusajoissa melko paljon. 36 kuvasta kymmenen oli melko onnistuneita, kuudessa näkyy edes jotain ja kymmenen oli käytännössä kokonaan valkoisia tai mustia. Se on niin tarkkaa, pitääkö luukkua auki esim. 2, 4 vai 6 sekuntia, ja aurinko ja valo pitää huomioida joka kuvaustilanteessa erikseen. Koko ajan oppii uutta.

Sää on ollut täällä melko pilvinen ja syksyinen, joten odottelimme kameran kanssa monta päivää parempaa säätä. Tänään onneksi oli aurinkoa ja kuvasimme noin tunnin ajan puistossa ja keskustassa. Kuvien erilaiset muodot muuten johtuvat skannauksesta ja siitä, miten rajasimme kuvat tietokoneella - paperikuvissa kaikki ovat samanlaisia. Tässä tuloksia:



Soyhan istumassa Spar-kaupan edessä.

Katukuva, Klimo György utca.

 

Katukuva, Petőfi utca.

Minä pääaukiolla (Széchenyi István tér).



 

Minä ja maisema Pécsissä.

Puistossa - kuva siten että minä makaan selälläni nurmikolla.

 

Ja tässähän minä makoilen.

 

Soyhan ja taustalla sadoittain lemmenlukkoja aitaan kiinnitettynä. Ne ovat hitti täällä Pécsissä!

 

 

Soyhan keltaista rakennusta vasten keskustassa. Ihan vain koska Soyhanilla oli keltainen paita.

 

 

Minä ja Soyhan katedraalin edessä. Melkeinpä parhaiten taitaa onnistua nämä yhteistyönä otetut kuvat, joissa Soyhan pitää kameraa ja minä avaan ja suljen luukun.

 

Luulen, että teemme vielä uuden kameran tai pari, mutta näistä kuvista joitain saatamme jo käyttää taidekurssin lopputyössä. Kommentteja otetaan ilolla ja mielenkiinnolla vastaan ;)

Taideprojekti 2: Viesti valokuvissa

Tässä toinen taideprojekti, joka syntyi täällä Pécsissä. Suurimman osan kuvista otti Ana, mutta mukana oli myös muita ihania avustajia. Kuvat lähetin eräälle erityiselle Suomeen <3

Taideprojekti 1: Matchbox pinhole camera number 1

Päätin osallistua vielä yhdelle kurssille. Sen nimi on "Intermedia - Contemporary Art" ja siellä käsitellään uusien taidemuotojen kehitystä, aiheina mm. valokuvaus, elokuva, radio ja sarjakuvat. Kurssilla pitää lisäksi toteuttaa itse jokin taideprojekti. Yhtenä vaihtoehtona oli tehdä itse yksinkertainen filmikamera ja ottaa sillä kuvia. Innostuin tästä ja toteutin toisen kurssilaisen, turkkilaisen Soyhanin kanssa tulitikkuaskista ja filmistä kameran. Tämä on vasta ensimmäinen yritys eli pelkkä prototyyppi, jonka pohjalta teemme uuden paremman kameran ja opimme myös millainen valoitusaika on sopiva. Rakennukseen meni pari tuntia, valokuvaukseen toiset pari ja kehitys hoitui tunnissa. Oli tosin haastavaa selittää valokuvausliikkeessä jossa kukaan ei puhu englantia, että haluamme kuvat vaikka ne ovatkin utuisia ja tärähtäneitä. Lopulta meidät pyydettiin tiskin taakse tietokoneen ääreen ja keskustelimme kirjallisesti Google Kääntäjällä - ja saimme kuvat.

Tässä muutama kuva kameran rakennuksesta :) Ohjeet löytyvät muuten englanniksi http://www.matchboxpinhole.com/.

 

Tarvikkeet kameraan: kaksi filmirullaa (uusi ja käytetty, mutta meillä ei ollut käytettyä, joten ostimme kaksi uutta), tulitikkuaski, mustaa teippiä, nuppineula, viivotin, musta tussi, leikkuri, sakset, oluttölkki. Lisäksi lyijykynä.

 

 

Leikkasimme reiän tulitikkuaskin kylkeen ja kiinnitimme siihen oluttölkin palasen, jossa on pieni neulanreikä kuvien ottamista varten. Rakensimme luukun, jota avaamalla ja sulkemalla reiästä pääsee valoa filmille eli jonka avulla otetaan kuvat.

 

Haastavinta oli rakentaa "clicker" eli pieni väkänen, joka napsahtaa kun filmiä kiertää eteenpäin. Nämä klikkaukset laskemalla tietää, että siirtää filmiä sopivan verran. Meidän yksi kuvaruutumme oli 6 klikkausta.

 





Tässä kamera on jo melkein valmis: täysi filmirulla on kiinnitetty "valotiiviisti" tulitikkuaskiin. Tulitikkuaskin toinen puolisko työnnetään vielä paikalleen ja siinä näkyvä neliö on otettavien valokuvien kehys. Vasemmalla näkyy tyhjä (tyhjensimme sen) filmirulla, johon ottamamme kuvat menevät.

 

 

Valmis kamera takaa! Tyylikäs vai mitä ;)

 

 

Valmis kamera edestä, luukku auki.

 

 

Otimme kuvat aurinkoisella kelillä ja totesimme, että luukkua kannattaa pitää auki noin 1,5 sekuntia parhaan tuloksen saamiseksi. Ainoa miinus kamerassa oli, että teimme vahingossa liian ison reiän (niin pieneltä kuin se näyttääkin!), minkä vuoksi kuvista tuli hyvin epätarkkoja - tästä varoitettiin ohjeissa! No, parempi onni ensi kerralla. Teemme seuraavan kameran varmaankin jo lähipäivinä. Olin joka tapauksessa riemuissani jo siitä, että filmille tuli jotain. Olimme varautuneet siihen, että koko filmi on musta liian pitkän valoitusajan vuoksi ja tavoitteena oli 1-2 kuvaa joissa näkyy jotain. Tässä taiteellisia tuloksia tämän päivän kuvaussessiosta:

 

 

 

 

 

Ja tässä vielä koko filmi, ei se sentään musta ollut:

 

Pian luvassa päivitystä, kunhan teemme ja testaamme uuden kameran. Ja ehkäpä muitakin taiteellisia projekteja ilmestyy tänne...!



 

Ongelmia, onko niitä?

On nyt ollut sellaista hehkutusta nämä aiemmat kirjoitukseni, että ajattelin hieman avautua siitä, että täällä on ollut joitain ongelmiakin. Viime kerralla tosiaan kirjoitin rikkinäisestä kuivausrummusta. No, nyt kuivausrumpu on "korjattu" eli se kyllä pyörii tunnin verran pitäen hirveää meteliä, jos sinne syöttää 1,5 euroa, mutta valitettavasti se ei kyllä edelleenkään kuivaa vaatteita. Lämpötilan tai tehon säätimiä ei ole ja ainakin omat vaatteeni tulivat kuivausrummusta edelleen hyvin kosteina eilisiltaisen yrityksen jälkeen - ja huone on jälleen täynnä joka puolella roikkuvia pyykkejä :P Lisäksi tällä viikolla asuntolassa on ollut 4 palohälytystä, jotka kaikki ovat olleet vääriä hälytyksiä. Ja palohälytin pitää täällä aivan hirveää korvat tappavaa meteliä, aargh! Tässä muuten kuva asuntolasta. Minä asun ensimmäisessä kerroksessa.

Toinen huomionarvoinen asia on se, että kurssini alkoivat tällä viikolla. Niille rekisteröityminen ei ole ollut aivan helppoa, sillä vaikka suurimmalle osalle meistä annettiin toimivat tunnukset netin kurssi-ilmoittautumiseen, niin ilmoittautumisaikana haluamiamme kursseja ei löytynyt järjestelmästä. Nyt kun vaihto-opiskelijoille suunnatut kurssit lopulta ovat netin systeemissä, ilmoittautumisaika on jo päättynyt. Joudun siis kulkemaan joka kurssille mukanani vihko, johon opettaja antaa allekirjoituksen, että antaa minulle luvan tulla kurssille. Sitten kiikutan allekirjoitukset tiedekunnan Erasmus-koordinaattorille hänen toimistoonsa tiettyyn kellonaikaan, jolloin hän laittaa minut kursseille virallisessa järjestelmässä. Helppoa kuin mikä, kiitos tästä...

Kurssit ovat kuitenkin mielenkiintoisia. Otin neljä kurssia: unkarin kielikurssin (9 op), Introduction to Hungarian Culture and Literature (6 op), Portraits of British Canonical Authors (5 op) ja The Gothic and Fantastic in British Literature (5 op). Kaksi jälkimmäistä ovat syventäviä kursseja (MA-taso) ja ne ovat selvästi haastavimpia, jo ihan sen vuoksi että minulla on juuri ja juuri riittävä englannin taso että pystyn lukemaan kurssin tekstejä, kuuntelemaan englanninkielistä luennointia ja ottamaan muistiinpanot sekä osallistumaan parin tunnin mittaisiin englanninkielisiin tekstianalyysikeskusteluihin. Erittäin vaikeaa on, mutta mielenkiintoista. Siinä tunnen itseni hieman huijatuksi, että kurssi "Portraits of British Canonical Authors" -kurssilla luetaan ja analysoidaan kahta irlantilaista runoilijaa. Sisältö on siis aika paljon muuttunut alkuperäisestä kurssikuvauksesta. Mikäs siinä, kun kuitenkin mielenkiintoinen kurssi.

Hieman nolottaa myöntää, mutta minulle tuottaa erittäin suuria ongelmia oikeiden luokkien löytäminen yliopistolta. Se on sellainen viisikerroksinen sokkelo, ettei mitään järkeä. Tulee mieleen Tylypahka, sillä portaikot joista pääsee kulkemaan vaihtelevat päivän mittaan: noin neljän aikoihin ympäri yliopistoa lukitaan joitain portteja ja ovia, niin ettei enää pääsekään ulos sieltä mistä tuli sisälle - ja minun kurssinihan loppuvat usein vasta viideltä. Lisäksi hississä on 9 numeroa, vaikka rakennuksessa vain viisi kerrosta, koska se mille puolelle ovi aukeaa on numeroitu erikseen - jos siis etsin luokkaa 324 kolmannessa kerroksessa, minun pitää osata haluta hissillä "paikkaan" 5 eikä 3, ja se pitää vain tietää! Portaikkoja on kymmenittäin ja usein yhtä portaikkoa pitkin voi edetä vain yhden tai kaksi kerrosväliä ja sitten täytyy etsiä jokin toinen portaikko. Että silleen. Mutta on hyvä keino tavata unkarilaisia opiskelijoita tällä keskustelunavaajalla: "Anteeksi, mutta puhutko englantia? Olen ulkomainen opiskelija enkä löydä tätä luokkaa. Tuntini alkoi kymmenen minuuttia sitten."

 

Ah niin ihana yliopisto, humanistinen tiedekunta.

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä valitan asuntolan lakanoista. Ne ovat liian pienet näihin sänkyihin. Lakana siis ihan oikeasti on lyhyempi kuin minun patjani, sitä ei saa viritettyä siihen mitenkään päin. Joudun joka ikinen aamu toteamaan, että lakana on irronnut puolesta sängystä ja laittamaan sen uudelleen paikoilleen - ihanaa! Voisi tietysti harkita, että hakee kaupasta uuden aluslakanan.

  

Hyvällä meiningillä kuitenkin eteenpäin! ;)

Kuivausrumpu rikki...

Pakko kertoa: pesin tänään pyykkiä ensimmäistä kertaa. Pesin yhdessä turkkilaisen ystäväni kanssa siten, että laitoimme minun ja hänen tummat vaatteet yhteen koneeseen, ja toiseen molempien vaaleat. Pyykkäys sujui hyvin, mutta kun olimme ladanneet vaatteet kuivausrumpuun, siitä puuttuikin virtakatkaisija ja sen tilalla oli reikä. Kysyimme neuvonnasta (täällä on neuvontatiski!) ja he sanoivat, ettei hostellilla ole enää kuivausrumpua, koska se on rikki, eivätkä he tiedä milloin uusi tulee. Great. Kysyimme, missä vaatteet sitten pitäisi kuivata ja he vain levittelivät käsiään ja sanoivat, että ulkona kyllä paistaa aurinko, mutta siellä ei ole telineitä tai mitään. Neuvoivat, että "käyttäkää mielikuvitustanne ja laittakaa ne huoneeseenne". Joten tehtiin niin.

 

Kymmenkunta henkaria ja ikkunalauta pääsivät käyttöön. Kuvassa ei näy, mutta myös neljä kaapinovea ja naulakko hyödynnettiin :P Näin varmaan jatkossakin ellei uutta kuivausrumpua tule.

 

Ruokaa, juhlimista, maisemia ja ystäviä

Mitä enemmän päiviä kuluu, sitä enemmän rakastan tätä kaupunkia! Olen viettänyt paljon aikaa keskustassa ja tutustunut ravintoloihin - ne ovat ihania. Enoteca & Bistro Corso -nimisessä ravintolassa rohkaistuin maistamaan ensimmäistä kertaa elämässäni beef carpacciota ja tartaria, joten paikallinen raaka liha on testattu ja se on taivaallista. Myös pääruoka (kanaa  ja parmesaanirisotottoa) oli loistava. Kuvia annoksista löytyy https://www.facebook.com/enotecacorso/photos siis olkaa hyvät ja kuolatkaa. 

Jo viime keväältä tuttu Trafik oli myös ihan mukava paikka, vaikkakin sen omistajat ovat vaihtuneet ja englanninkielistä menua ei ollut vielä - siellä otin varovaisesti kananfilettä, koska sen kuvauksen ainakin ymmärsin unkariksi. Samoin on tullut testattua hyvä pihviravintola ja pastapaikka. Jäätelökin on maistunut: kookos, sitruuna, lime ja straciatella. Cukrászdat eli kahvila-konditoriat ovat toistaiseksi jääneet väliin lähinnä siksi, että yleensä nautin jäätelöni tai jälkiruokani ravintolassa, mutta niidenkin herkkuihin tulee varmaan vielä tutustuttua. Mutta aion todella myös tästä hetkestä lähtien tehdä enemmän ruokaa itse täällä hostellilla, ensimmäisellä viikolla saa vähän hemmotella itseään ravintolaruoalla, vai mitä? Ja syynä on ollut sekin, että olen tutustunut kaupunkiin amerikkalaisen Nolanin ja kroatialaisen Anan kanssa, joten siinä kävellessä on aina iskenyt nälkä ja on ollut helpointa istua johonkin keskustan ravintolaan. Tässä on ystäväni Ana (häneltä on lupa kuvien laittamiseen):

Pieni suru on ollut puserossa siitä, että ihana turkkilainen kämppikseni muuttaa pois. Ei tosin siis kokonaan, eri huoneeseen vain. Tämä kerros, jossa me nyt ollaan asuttu, on ns. bilekerros eli porukka huutaa käytävässä kännissä vielä aamuviideltäkin. Itse olen saanut silti nukuttua yllättävän hyvin, en ole heräillyt juuri ollenkaan. Kämppistäni se kuitenkin häiritsee pahasti, joten hän siirtyy toiseen kerrokseen eri päähän taloa jonkun portugalilaisen kämppikseksi, ja minä jään yksin. Hän vie samalla mukanaan kaikki ruoanlaittovälineet, lautaset, lasit ja ruokailuvälineet, joten minun pitää käydä shoppailemassa omat. Olin juuri tottunut ajatukseen, että asun kämppiksen kanssa ja on aina joku jonka kanssa jutella, joten olen vähän pettynyt. Pitää vaan sitten entistä enemmän ryhtyä sosiaaliseksi menemällä toisten huoneisiin ja ulos yhdessä, etten jää itsekseni tänne omaan rauhaani.

Toissapäivänä torstaina täällä oli tervetuliaisbileet (Welcome party eli ns. Flag party), jossa jokaisen poskeen tai käteen maalattiin hänen oman maansa lippu. Siellä saatiin aluksi pieni esittely tulevan syksyn ohjelmasta, kuten viininmaistelusta, bileistä, maaesittelyistä, Pécsin karnevaaleista, retkestä Budapestiin jne. Kuulostaa siltä, ettei ainakaan tule tekemisen puute! Esittelyn jälkeen meille tarjottiin unkarilaista buffetruokaa, lähinnä erilaisia salaatteja, jotka olivat ihan syötäviä, mutta eivät erityisen herkullisia. Sitten olikin tanssimisen aika! Musiikki oli aivan loistavaa ja meininki katossa. Täydellä tanssilattialla oli katossa tuulettimet, jotka kääntyilivät ja puhalsivat ihanaa viileää ilmaa - aivan loistava idea, sillä jaksoi tanssia pidempään, kun välillä sai 'tuulenvireen' kasvoillensa. Jalkani olivat jo etukäteen kipeät kaikesta kaupungilla kävelystä ja torstaina todella tanssin ne muusiksi punaisissa korkokengissäni, mutta se oli sen arvoista. Omassa tanssiporukassani (joka kyllä tietysti vähän vaihteli) olivat edustettuna ainakin Turkki, Amerikka, Kroatia, Espanja, Viro ja Suomi ja tanssimme noin iltayhdeksästä keskiyöhön, minkä jälkeen taksi vei meidät takaisin asuntolalle. Siellä meitä odotti positiivinen yllätys: joku oli unohtanut käytävän pöydälle kirsikkapiirakan. Kyselimme ja joku kertoi, että he olivat syöneet sitä päivällä, mutta kukaan ei enää halunnut sitä. Kämppikseni varasti siitä huoneeseemme neljä palaa ;) Asuntola-asumisen hyviä puolia, nams ;)

Eilinen oli minulla löhöpäivä. Olin väsynyt juhlimisesta (vaikka en edes juonut paljon, ihan oikeasti!) ja kaikesta tästä sosiaalisuudesta ja lisäksi erittäin kipeät jalkani sanoivat, etteivät suostu kävelyttämään minua minnekään. Joten torkuin, luin kirjaa, söin kämppikseni tekemiä lämpimiä voileipiä ja istuin tietokoneella koko päivän. Illalla tuutorini Jättiläinen (se on hänen lempinimensä, "Giant", koska hän on kaksimetrinen) tilasi hostellille pizzaa ja söimme sitä hänen huoneessaan, joten minun ei tarvinnut kävellä juuri hissiä kauemmas. Jättiläisen huone on kuudennessa kerroksessa ja sieltä oli upea auringonlaskunäkymä:

Eikä näkymä oman huoneenikaan ikkunasta tänään aamupäivällä ole mikään huono. Taivas on aivan sininen ja pilvetön!

 

Ei muuta tällä kertaa. Kohtapuoliin varmaan kysäisen jaloiltani, joko käveltäisi kauppaan.